Lohjan opetuslautakunnan listalla oli viime keskiviikon (25.1.) kokouksessa vaikea asia. Kuten julkisuudessakin saimme lukea, käsiteltiin Lohjansaaren koulun tulevaisuutta. Saarelaiset puolustavat intohimoisesti kouluaan ja se on helppo ymmärtää. Rakennus on hyväkuntoinen ja sillä on sekä historiallista merkitystä että merkitystä kyläyhteisölle.
Koulu on kuitenkin pieni. Oppilaita on nyt 11, ensi lukuvuodelle odotetaan kolmeatoista oppilasta ja arviot vuoteen 2020 vaihtelevat välillä 10 – 13. Osa näistäkin oppilaista kuljetetaan muualta kuin Lohjansaaresta. Mikäli lähikouluperiaatetta noudatettaisiin siten, että lähikoulu olisi maantieteellisesti lähin, ei kymmenen oppilaan määrään päästäisi enempää nyt kuin tulevina vuosinakaan, sillä osa Saaren koulun oppilaista asuu lähempänä Ristin koulua.
Virkamiesesitys lautakunnalle oli koulun toiminnan lakkauttaminen tämän lukuvuoden päätyttyä. Esitys oli ymmärrettävä myös siksi, että opettaja on ilmoittanut lähtevänsä ja hakeutuvansa muualle työhön ja koulun toinen työntekijä on jäämässä eläkkeelle lukuvuoden päättyessä.
Äänestin lautakunnassa tämän esityksen puolesta hyvin tietoisena siitä, että enemmistö on koulun jatkamisen kannalla. En nähnyt esitystä minään säästötoimena, vaikka opetustoimessakin raha on tiukalla. Perusteluni lähtee oppilaiden tasa-arvoisesta kohtelusta. Ensi lukuvuonna on arvioiden mukaan Ristin koululla 45 ekaluokkalaista kahdella rinnakkaisluokalla ja Saaren koulussa 5. Jos nämä 50 oppilasta olisivat samassa koulussa, rinnakkaisluokkia saataisiin kolme ja ne jäisivät kaikki alle 20 oppilaan suuruisiksi. Olen keskustelut luokkakokoasioista useiden opettajien kanssa viimeisten parin vuoden aikana. Heidän näkemyksensä on ollut, että luokkakoon tulisi olla vähintään 15 oppilasta jotta käytössä olevat pedagogiset menetelmän tarkoituksenmukaisella tavalla toimisivat. Ensimmäisten kouluvuosien aikana kuitenkin luokkakoko ei saisi nousta suuremmaksi kuin 22.
Miten siis perustella yksiopettajaisen ja sellaisena myös hyvin haavoittuvan koulun jatkoa kun seurauksena on, että suuri enemmistö alueen lapsista joutuu ylisuuriin luokkiin? Nyt, kun päätös Lohjansaaren koulun säilymisestä menee lautakunnasta valtuustoon ja siellä mitä todennäköisimmin myös hyväksytään, näkisinkin että jo noudatettavaa joustavaa oppilaaksiottoaluetta tulee vielä joustavoittaa. Saaren kouluun tulee ohjata oppilaita niin, että sekä ensimmäiselle että toiselle luokalle tulee noin 15 oppilasta ja koulusta tulee kaksiopettajainen. Täten saadaan myös alkuopetuksen luokkakoot niin Ristillä kuin Saaressakin pysymään pedagogisesti oikean kokoisina ja oppilaita tasa-arvoisesti kohtelevina.
Mirja Janérus
opetuslautakunnan jäsen Virkkalasta

